Muutama päivä sitten Moin yliopiston opiskelijoiden ruokalassa: "Saanko lainata sun lusikkaa? Siis kunhan ensin itse saat syötyä" tyttö kysyy. Mietin hetken kummaa kysymystä.
"No mikäs siinä. Taisin saada viimeisen", lausahdan yrittäen osoittaa ymmärrystä kanssaruokailijan tukalaa tilannetta kohtaan. Mutta tyttö ei ole moksiskaan.
Nuorten afrikkalaisten mentaliteetti on sikäli kaunis, että turha hienostelu jää useimmiten pois. Opiskelijat eivät juuri nurise, vaikka suihkusta tulee vain kylmää vettä. Yhtenä terävänä norona.
Pieni opiskelijaboksi täytyy jakaa aina vähintään yhden kollegan kanssa. Niukkoihin oloihin on totuttu.

Yliopistolla rahan puuten näkyy iltaisin hiljentyneissä luentosaleissa, jossa opiskelijat istuvat vieri vieressä kopioimassa käsin edellisvuosilta talletettuja muistiinpanoja. Jotta opinnoissa pärjäisi, on pakko tehdä
yhteistyötä, lainata kirjoja ja valokopioita. Useimmille kirjojen ostaminen on liian kallista, ja valokopioitakin otetaan vain tarkan harkinnan mukaan.Kun materiaa ei ole yllin kyllin, ei tietoonkaan ole yhtä esteetöntä pääsyä kuin länsimaissa. Se mikä täytyy tietää kaivetaan jostain esiin. On oltava
mielikuvitusta ja selvittävä.

Elämiseen tarvittavia pikku iloja ei voi täällä siis haeskella aineellisista vivahteista ja trendeistä, joten on keksittävä jotain muuta virikettä. Tälläisestä virikkeestä käy hyvin esimerkiksi vieraalla maalla
oleva suomalainen.

Palataan hetkeksi opiskelijaruokalaan. Kun erehdyin valitsemaan ruuakseni kaksi mangoa ja maissileivän eli chapatin, ei kukaan pidätellyt nauruaan. Kun hauskaa oli pidetty muutama tovi, minulle valistetiin että "kukaan ei koskaan syö tuollaista lounasta." Paitsi hassu vierailija.

Tai piipahdetaanpa hetkeksi eiliseen visiittiini paikallisista jalkapallo-ottelua seuraamassa. Tupsahdin kentän laidalle keskelle paria tuhatta kenialaista - ainoana valkoihoisena. Kun joku äkkäsi että katsomossa on "msungu" eli valkoinen mies, ei paljoa ollut enää tehtävissä.
Minua alettiin retuuttaa molemmista käsistä kohti aitiota, jossa ottelua seurasi turnauksen sponsori. Joku paikallinen futismaailman kiho.Yritin vastustella, mutta pienet tytöt ja pojat saivat kikattaen seurata,
kuin hölmistynyttä valkoista setää retuutettiin kunniapaikalle. Täälläkin tykätään vaihtelusta, ja kenialaisten mielestä oli niin hauskaa nähdä valkoinen mies futista seuraamassa, että komento kävi kunniapaikalle. Ihan hauskaa se oli minustakin, vaikka tarkoitus oli vain seurata kärpäsenä katosta tätä elämää. Mutta mikseipä aitiostakin?